maanantai 19. syyskuuta 2016

Hylätty rautatietunneli


Mikäs siellä tienpäässä näkyykään? Syksyisen sunnuntaikävelyn viimeinen etappi on alkamassa. 


 Tästä aikoinaan kulkivat junat Pasilaan. Kyseinen 650 metriä pitkä tunneliosuus on kuulunut Sörnäisten rantarataan.


Raiteita ei enää ole jäljellä. Edessä häämöttää valoa tunnelin päässä. 


 Kokemus oli vähintäänkin kuumottava. Pimeä, pitkä tunneli eikä tietoa mikä edessä odottaa. Edes kunnollista lamppua ei tälle retkelle sattunut mukaan.


 Tunnelin keskivaiheille oli lapattu irtonaista maaperää. Tässä se este on jo ohitettu ja määränpää häämöttää entistä lähempänä.


 Röykkiöitä oli silti vielä edessä.


 Läntinen suuaukko on lähes kokonaan peittynyt viereiseltä työmaalta tuotuun maa-ainekseen.


 Hui, tuolta me äsken kapusimme. Hieman jännittävän näköinenhän tuo on.


 Maisemat ovat muuttuvaisia - junakaan ei tästä enää kulje.


 Tuon tunnelin läpi raiteet myöskin kulkivat kohti Pasilan ratapihaa.


Tässäkin avautuu edessä tulevaisuuden historiaa. Pasilan nykyinen ja pian purettu rautatieasema.
Vain muutos on pysyvää.

torstai 15. syyskuuta 2016

Hylätty liikennepuisto

Hei pitkästä aikaa!

Tällä kertaa tarkastelemme hylättyä liikennepuistoa. On mielenkiintoista kuvitella, kuinka tässäkin paikassa on ollut aikoinaan elämää. Joskus menneinä vuosikymmeninä on perheet tulleet viettämään päivää ja nuoriso saanut nauttia varsin realistisesta ajoradasta turvassa puiden suojissa.


Paikan lähistöllä oli myös jonkin rakennuksen rauniot.


 Aika ihmisten jälkeen näyttää tältä. Jonain päivänä elämä lakkaa ja rakennus jää luonnon armoille. Vanhasta jää muistuttamaan vain kivijalka, joka sammaleen ja lehtien peittämänä on jäävä unholaan.


Tavallaan haikeaa katsella muistoja menneisyydestä. Mutta tämäkin kasvi tietää tulevaisuuden koittavan.

Vanhoina aikoina riitti puolet matalampi aita kuin näinä nykyisinä hetkinä. Tämä porttikaan ei pitele enää ketään. Vanhasta ajasta on jäljellä enää yhä kapeneva polku. 

Liikenteenjakaja on jäänyt yksin. Nyt se ei enää jaa muuta kuin ohimeneviä löytöretkeilijöitä ja ulkoilijoita. Ehkä se pääsee myös nuorten mopoilijoiden kuutamoajeluille mukaan?

Suojatien merkinnät ovat lähes kokonaan kadonneet.


Tie on katkennut.

Mikähän lienee tämänkin mopedin tarina?


Muistoja menneestä.
 

 Liikenneympyrä ei paljoa koristusta kaipaa, on jo sen verran näyttävä. Tätäkin ovat 70-luvun lapset kierrelleet polkuautoin ja pyörin. 


Viimeinen katsaus. Syksy on jälleen kerran laskeutumassa luonnon ylle. Asvaltti saa kokea vielä talven kurimuksen, kunnes jonain päivänä tähänkin rakennetaan taloja...

Kiitos vinkistä urbanex.ninja:lle.

lauantai 9. huhtikuuta 2016

Keimolan moottorirata muistoissamme vain (Keimola 2016)

Tänään tuli ensimmäistä kertaa pariin vuoteen pyörähdettyä Keimolassa (katso edellinen kerta täältä). Näky alueelle saavuttaessa oli hätkähdyttävä: täysin uusi tieyhteys ja kerrostalojen huiput näkyivät kauas. Vanhasta moottoriradasta ei ollut juuri enää mitään jäljellä.
 Alueen menneisyydestä muisuttavat lähinnä valvontatornin luuranko ja kadut, jotka myötäilevät vanhan radan linjoja. Kaikki muu on muuttunut.

Alueelle rakentuvat kerrostalot ovat kerrassaan massiivia.

Talot edustavat nykyaikaisen arkkitehtuurin mukaista erikoisempaa tyyliä.

Rataa hallinnut valvontatorni kalpenee uusille kerrostaloille.

Tähän on tultu. Keimolaa ei tunnista enää entisekseen. Koskaan.
Toisaalta, ajat muuttuvat ja hylätyt paikatkaan eivät tältä välty. Mikään ei ole ikuista.

perjantai 11. joulukuuta 2015

Hei pitkästä aikaa

Blogi on ollut varsin hiljainen viimeiset puoli vuotta, sillä ylläpitäjällä on ollut paljon opiskelukiireitä, joten en ole kerennyt hylätyissä paikoissa seikkailemaan. Mutta toivottavasti nyt kevään aikana tulisi seikkailtua jossakin. Sen voisi tietenkin ottaa tavoitteeksi.

Hyvää loppuvuotta kaikille lukijoille!
Törmäillään hylätyillä paikoilla

perjantai 15. toukokuuta 2015

Autiotalo



Yksinäinen, hylätty ja hajotettu.


Pihalla kukkivat tekokukat. Yksin, lasinsirpaleiden keskellä.


Kaikki mikä lähtee irti, on irroitettu.


Jääkiekkoliiton pallo surullisessa kuosissa sirpaleiden keskellä kuvaa hyvin eilistä tappiota maailmanmestaruuskilpailuissa.


Valo kajastaa rikottujen ikkunoiden läpi, joissa ennen lasit suojelivat talon asukkaita tuulelta ja kylmältä.


Karua mutta käytännöllistä. Entisaikain keittiosisustusta, kaikki välttämätön löytyy.


Peilinsirpaleet heijastelevat talon menneisyyttä. Ilon ja surun hetkiä vuosien varrelta.


Onko tässä häivähdys talon loistonpäiviltä?


Nyt Saloran sai jopa värikuvaa vastaanottavana. Siitäkään ei ole enää iloa, sillä television kohtalo on lojua pirstaleina tuvan lattialla.


Harava, jolla ei enää haravoida.


Karu katsaus menneisyyteen. Nuo elon päivät takana ovat.

perjantai 2. tammikuuta 2015

Hotelli, joka jäi kesken

Hyvää alkanutta vuotta! Tänään taas tämä blogin "tauko" keskeytyy hetkeksi, sillä satuin törmäämään erittäin mielenkiintoiseen kohteeseen Uudellamaalla. Kyseessä on hotelli ja kurssikeskus, jota alettiin tietojeni mukaan rakentamaan 80-luvun lopulla, mutta jäi ilmeisesti kesken 90-luvun alun laman takia. Hotellin betoniset perustukset jäivät niille sijoilleen sammaloitumaan.

Kerrankin kyltti, jossa kulkemista ei kielletä.

Outo betonitötterö, jonka vieressä oli toinen vastaava.

Tässä kohdassa hotellin siivet olisivat yhtyneet.

Pohjarakenteesta erottaa selvästi hotellihuoneiden muodot.

Tämä on jonkin sortin syvennys, jolla syvyyttä ei tosin ollut metriä enempää. 
Betonimuurin valamista varten asetetut puutelineet?

Vasemmassa reunassa on ilmeisesti ollut tarkoitus olla huoneiden parvekkeet. Niistä olisi ollut näkymä viereiselle merenlahdelle, mutta näkymää peitti metsä.

Alue ei koskaan metsittyne täysin, sillä tänne kaavaillaan jo uusia asuinrakennuksia, joiden tieltä hotellin raato purettaisiin.

Betonirakenteiden rautakehikot irvistävät ruosteisina. 

Työ on pysähtynyt täysin yllättäen. Tässä on jäänyt valaminen kesken.

lauantai 29. marraskuuta 2014

Kruunuvuori by night 29.11.2014

Hylätty huvila-alue pimeällä oli aika jännittävä kokemus. Blogin tauko keskeytyy hetkeksi näin lauantai-illan kunniaksi, sillä vierailin  jälleen Kruunuvuoren huvila-alueella. Nyt alue on testattu kaikkina vuodenaikoina, jonka lisäksi myös päivällä ja yöllä. Jokaisella käyntikerralla huomaa jotain uutta kiehtovaa, johon vaikuttaa aina vuoden- taikka vuorokaudenajan luoma tunnelma. On myös mielenkiintoista huomata, että alueella törmää lähes aina muihin kulkijoihin - kellonajasta riippumatta.

Lammen musta vesi ei houkuttele uimaan tähän aikaan vuodesta.

Pala mennyttä heijastaa nykyisyyttä.

Alueen pysähtynyt tunnelma iskee myös pimeän aikaan. Tiet metsittyvät, talot katoavat ja aika on vain pysähtynyt. Kuitenkin kuukaudet kuluvat ja vuodet vierivät. Huvilat käyvät läpi hidasta kuolemaansa.

Maastoutuminen alkaa olla varsin hyvällä mallilla. 

Vuoden pimeimpinä aikoina vain kameran salamavalo tuo lohtua näille talovanhuksille, joita turmellaan alati.

Salama paljasti myös puutarhurin huvilan.

Alue on sopiva myös hetkelliseen jännityksen tunteen hakemiseen. Pimeät rauniot mustassa metsässä ovat tavallaan myös karmivia, mutta kuitenkin niin yksinäisiä ja viattomia.

Kaikki on ennallaan täälläkin. Ympäristö sopisi mainiosti kauhuelokuvaan.

Eteinen toivottaa kulkijan tervetulleeksi avoimella ovellaan - ainakin niin kauan kuin katto toimittaa virkaansa. Jonain päivänä sekin tavoittelee kylmää maaperää.